torstai 25. marraskuuta 2010

Alle kuukausi jäljellä

Mannheimin joulumarkkinat alkoivat. Se on ensimmäinen merkki siitä, että vaihtoaika alkaa käymään vähiin. Edessä tenttikausi. Onneksi itse olen saanut hoidettua asiani niin, että minulla on tenttikaudella vain yksi tentti. Olen tehnyt lyhkäsiä seminaareja kaksi. Harmi vain eka ei mennyt läpi. 45 minuuttia vain yksinkertaisesti oli liian vähän vieraalla kielellä kirjoittamiseen.

No mitäs olen toununnut koulun lisäksi. Täällähän on käynyt kunnolla vieraita. Ensin kävi äippä, sitten Asko ja sitten vielä Iskä ja veljeni. Iskän ja veljieni kanssa käytiin katsomassa ihanaa Neuschwansteinin linnaa:
Tämä linna on alppien alkupäässä eli maisemat olivat upeat. Linna on toiminut myös Disneylle esikuvana Prisessa Ruususen linnasta, vaikka kyseisessä linnassa ei ole koskaan naisen asunutkaan, vaan linna on toiminut Ludwig toisen "kesämökkinä". Linna oli sisältä mahtava, mutta valitettavasti kuvatahan linnassa ei saa. Linna sijaitsee Hohenschwangaun kylässä. Kylässä oli ihana ruokapaikka. Valitettavasti en muista nimeä. No mutta kaikkihan tietää, että Baijerilaiset on ystävällistä ja hauskaa sakkia. 

Taas olen saanut selville saksalaisesta alkoholikulttuurista oudon asia: alkholia saa ostaa myös mukaan baarista alennuksella. Itse ei ole kyllä tullut kyseistä mahdollisuutta käytettyä. Tänään huomasin, että torilla myytiin lapsille suklaatupakkaa. Itse olen niin tottunut suomalaiseen "kaiken kieltämis"- kulttuuriin, joten aina ihmettelen tätä saksalaista alkoholi ja tupakkakulttuuria. Täällähän kaupataan tosi kivannäköisiä tupakka-askejakin. Outoa! Itse ajattelen, että Suomessa on menty välillä kielloissa liian pitkälle, mutta tämä on jo melkein toinen ääripää.
Sitten joitain yleisiä vinkkejä, joita en ole ehkä vielä sanonut. Hafenstrasselta on tosi helppo käydä Ludwishafenin kauppakeskuksessa kaupoilla. Paikassa on myös kiva sveitsiläinen kauppa (jos ei muuten myydä olutta, vaikka sitä saa joka pikkukiskastakin). Kaupassa on hyvin laktoosittomia maitotuotteita. Hyppää vain Rheinstasselta ratikkaan kuusi ja pian oletkin jo Rathausista, josta voit kävellä viereiseen ostariin eli Rheingaleriaan, jossa kyseinnen ruokakauppa on. Paikka muutenkin ihan paras vaateostosten tekemiseen. 

Lauantaina lähdemme kaverin kanssa bussimatkalla Pariisin. Matka maksoi 99 euroa hotelleineen, aamiaisella ja kiertoajelulla. Kannattaa pitää silmät auki täällä ollessaan vastaavien varalle!