perjantai 10. joulukuuta 2010

10 aamua, kohta kotiin

Hei kaikki lukijat!

Blogi alkaa olemaan loppupuolella, koska aamut ovat vähissä. 10 aamua ja sitten kotiin. Koti-ikäväkin on jo kova, joten on mukava lähteä. Viimeisin reissullani kävin moikkaamassa Eiffeliä Pariisissa. Pariisi olikin todella upea paikka ja suosittelen lämpimästi kaikille.

Edessäni on vielä yksi reissu. Ensin Luxemburgiin, sieltä Brysseliin ja sen kautta Kölniin, jonne lähden 14.päivä. Tulen reissulta 19.päivä ja seuraavana päivänä onkin sitten kaikki reissut reissattu ja kotimatka on edessä. Edessä on vielä yksi koe ja osa saksalaisesta byrokratiasta. Olen jo ilmoittautunut pois kaupungista, vienyt vuoratakuupaperin L1:een ja irtisanonut saksalaisen pankkitilin. Vielä pitäisi allekirjoituttaa todistus, että olen opiskellut täällä, viedä arvosanojen haku- paperi ja sopia vain saksaa puhuvan talonmiehen kanssa, että tulee tarkistamaan huoneeni ja hakea häneltä joku paperi. Nämä ainakin, toivottavasti en ole unohtanut jotain hyvin tärkeää.

Saksa on välillä ollut ihan sekaisin lumisateista, vaikka ei sitä lunta näin suomalaisen mielestä paljoakaan ole satanut. Täällä tähänkin aikaan aurinko sulattaa heti lunta, mikä tuntuu oudolta. Ihan kuin olisi kevät. Onneksi Suomen talvi tulee viemään keväältä luulot pois äkkiä. Helsingissähän on lunta enemmän kuin ikinä tähän aikaan, mikä oli kiva kuulla.

Meillä oli suomalaisten kansa kunnon itsenäisyysjuhlat 5.11. Laulettiin isänmaallisia lauluja, syötiin Fazerin karkkeja ja muisteltiin hyviä asioita Suomesta. Tällä hetkellä täällä on koeviikot, joten hyvin hiljaista on. Itse olen saanut järjesteltyä niin, että minulla on koeviikoilla vain yksi koe, koska osallistuin kahteen lyhyeen seminaariin. Toisesta en kyllä päässyt läpi, mutta toinen tuntui menneen hyvin. Toivottavasti lauantain koe menisi läpi. Saksasta tein myös kaksi kurssia. Pidin jopa 15 minuutin esitelmän saksaksi.

Loppuun Suomi vs. Saksa- lista top 5


Saksassa on halpoja vaatekauppoja, mutta miksi niihin saa tuoda koirat sisään.
Halpaa alkoholia baareissa, mutta musiikki on aina samaa ja se on todella kovalla.
Olisi hyvät lenkkikelit, mutta maa ei ole jäässä ja kuraa ja kakkaa on joka paikassa.
Luennot on mukavia ja keskustelevia, mutta kokeissa osaat sitten joka ykityiskohdan ulkoa.
Täällä ollaan yleensä kohteliata ja auttavia, mutta bussikuskille ei kiitosta anneta.

Suomessa on kallista ostaa vaatteita, mutta kaupassa käynti ei vie kuuloasi.
Alkoholi on kallista baareissa, mutta musiikki on hiljaisemmalla ja se on vaihtelevampaa.
Kylmä on juosta, mutta kuraa ei tarvitse pelätä ja suurin osa suomalaiskoirista osaa kakata ojaan.
Luennot eivät ole niin keskustelevia, mutta kokeissa on aikaa ja tärkeintä on osoittaa ymmärtäneensä asia.
Suomessa, ainakaan Hämeessä ja Jyväskylässä ei aina olla niin kohteliaita, koska ollaan vähän hiljaisia, mutta bussikuskille huudetaan aina 'kiitos'.

Molempi parempi. Saksassa oloon on kuitenkin tottunut niin hyvin, että kotiinmeno tuntuu jopa hieman jännittävältä. Mikä Saksassa on parasta: halpa kaakao ja sämpylä (yhteensä n. 4 euroa) kahvilassa, käteen sanomalehti ja elämä ei voi hetkeen hymyillä yhtä paljon. Coffee fellows on hieman kalliimpi, mutta sämpylät sairaan hyvää ja kaakon saa laktosittomaan maitoon, (joka on kyllä aika rasvaista).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti